KAURILA-MUSKON KYLÄSIVUT

Kaurila-Muskon neljä vuosisataa

Sijainti ja luonto

Kaurila on Tohmajärven itäisin kylä. Naapurikylinä ovat Petravaara ja Peijonniemi. Värtsilän puolella naapureina ovat Patsola ja Niirala. Kylän eteläreunalla virtaava Tohmajoki laskee Rämeenjärven kautta Laatokkaan ja Värtsilän puoleisella rajalla virtaa Jänisjoki.

Kylän halki kulkee vuonna 1935 valmistunut kantatie 70, "Sininen tie" ja sen vierellä vanha Karjalan rata Joensuusta Sortavalaan. Muskon kylä on muodostunut vanhan Sortavalan tien varteen. Tätä tietä ruhtinas Dolgoruki marssitti sotajoukkonsa Pälkjärveltä Lahdenperän taisteluun ja edelleen Kemieen vuonna 1808.

Saman tien suunnassa aloitti 7. divisioona hyökkäyksen kesäkuussa 1941 saadakseen talvisodassa menettämänsä alueet takaisin. Luonnosta löytyy vielä runsaasti merkkejä noilta ajoilta.

Musko-Santamäentie valmistui vuonna 1962 parantamaan liikenneyhteyksiä Kaurilan ja Värtsilän suuntaan.

Karhu kevätretkellä metsänlaidassa

Kaurilan kauniit harjut kuuluvat Salpausselkä- muodostelmaan. Ne ovat jyrkkärinteistä soraharjumaastoa syvine pyöreäreunaisine harjukuoppineen. Kuoppien pohjalle on muodostunut kirkasvetisiä luonnonlampia, kuten Ellilän lammet.

Kylämme metsäeläinkanta on poikkeuksellisen monipuolinen. Tavanomaisten riistaeläinten, hirven, jäniksen ja kanalintujen lisäksi lajivalikoimaan kuuluvat mm. kettu, ilves, karhu, villisika ja susi. Jopa ahmakin on laajentanut reviiriään tänne.

Nimen synty ja asutuksen leviäminen

Kaurila-nimi tulee venäjänkielisestä Gavril-nimestä, joka kansan suussa on taipunut Kaurilaksi. Gavril lienee ollut ensimmäinen viljelijä Gaurilanvaaralla, jota nimeä kylästä myös on käytetty. Joissakin lähteissä kylä tunnetaan Kauronvaarana.

Musko-nimen tulkitaan olevan perua kiertelevää paimentolaiselämää viettäneiltä lappalaisilta. Heitä asusteli seudulla 1500-luvulla, mutta kiinteän asutuksen levitessä seudulle, lappalaiset vetäytyivät pohjoista kohti.

Kaurila mainitaan itsenäisenä jo vuonna 1589. Alkujaan alue oli ortodoksien asuttamaa, mutta heidän paettuaan vähitellen Venäjälle, jo vuonna 1651 kylän kaikki kymmenen taloa olivat luterilaisten miehittämiä. Vuodelta 1631 mainitaan isäntinä mm. Lauri Laurinpoika, Paavo Antinpoika ja kerimäkeläinen Heikki Kervinen. Muutaman vuoden kuluttua saapuivat sääminkiläinen Lauri Pitkänen ja juvalainen Lauri Hyvärinen.

Isojaon alussa kaikki tilat, paitsi Immola, sijoittuivat pääkylälle. Isojaon tilusjärjestelyjen seurauksena neljä tilaa sai muuttaa uudelle paikalle, ja niin asutus levisi Noittaanojan ja -lammen takaiselle maalle, Savihaudanmaalle ja Muskoon. Vuoden 1855 maakirjassa Kaurilassa on 13 taloa.

Vuoden 1850 henkikirjan mukaan väestö jakaantui sosiaalisen aseman mukaan seuraavasti:

  • talollisia 126
  • lampuoteja 11
  • torppareita 19
  • käsityöläisiä 2
  • palkollisia 17
  • loisia 68

Papistoa ja säätyläisiä ei kylässä ollut. Loisten määrä oli koko Tohmajärvellä noussut viimeisen sadan vuoden aikana moninkertaiseksi.

Hovien historiaa

Kylällä on kaksi suurta tilaa, joista on käytetty myös hovi-nimitystä.

Ellilän hovi

Ellilän hovi sijaitsee Kaurilassa. Se on kylän vanhimpia tunnettuja tiloja. Tilanomistajista löytyy tietoja aina vuodesta 1722 lähtien, jolloin isäntänä on ollut Pertti Paakkunainen. Omistajat ovat vaihdelleet nopeaan tahtiin, jotkut olivat viihtyneet paikalla vain muutamia vuosia.

1700-luvulla myönnettiin suomalaisille kruununtalonpojille oikeus lunastaa tilansa perintötilaksi. Se mahdollisti talonpojalle tukkien myynnin tilalta, kun taas kruununtilallinen sai ottaa metsästä vain kotitarvepuut. Tukkien myyminen mahdollisti useammille tilan lunastamisen perintötilaksi.

Asukkaat Ellilän hovin vanhan päärakennuksen edessä

Vuonna 1804 myös Ellilä ja puolet Simolasta ostettiin perintötiloiksi. Tällöin Ellilän omistajana oli Antti Riikonen (1798 - 1827). Paikalla on asunut myös kaksi tuomaria, Krogerus ja Melartin, mutta useimmat omistajat olivat tavallisia talollisia.

Varosen suku vaikutti paikalla 1800-luvun lopulla. Varosen suvusta tohtori Matti Varonen saavutti pitäjässämme syntyneistä toisena korkeimman yliopistollisen oppiarvon ja Antti Varonen toimi prokuristina, veljeksistä Simo asui kotitilalla. Hänen aikanaan rakennettiin uusi päärakennus nykyiselle paikalle, entinen talo sijaitsi 300 metriä idempänä. Sen hirsistä rakennettiin aikanaan Kaurilan kansakoulu.

Vuonna 1926 August ("Kusti") Löppönen, joka oli Säämingistä kotoisin, osti tilan Simpeleen firmalta. Tässä vaiheessa se oli monien omistajien jäljiltä pahoin rappeutunut. Rakennusten katot vuotivat ja tilan kunnostaminen piti aloittaa kattamalla kaikki rakennukset uusilla päreillä. Tätä varten hankittiin oma pärehöylä. Urakka vei muun työn ohella kaksi vuotta.

Kusti tunnettiin erikoisesti kiinnostuksestaan metsänhoitoon. Hän aloitti pian tilalle muutettuaan metsien ja myös peltojen lannoittamisen ja niin alkoi tilan kunto vähitellen kohota.

Tilan siirryttyä vuonna 1952 Helmi ja Ilmari Löppöselle, tilalla alettiin panostaa maidontuotantoon. Tilan uusi navetta olikin nähtävyys 1970-luvun vaihteessa ja retkeilijöitä riitti läheltä ja kaukaa.

1980 tilaa isännöimään siirtyivät veljekset Risto ja Reino Löppönen perheineen. Maidontuotanto vaihtui viljan luomuviljelyyn ja maatilamatkailuun vuonna 1999.

Muskon hovi

Isojaon tilusjärjestelyjen seurauksena Muskoon perustettiin ensimmäinen tila, joka on tunnettu sittemmin Muskon hovina. Omistajat ovat vaihtuneet tälläkin paikalla monta kertaa.

Vuonna 1833 Mikko Skoffskin omistaessa tilan, se sai kestikievarioikeudet. Matkustavaisia kuljetettiin kahdeksan hevosen voimin Joensuun ja Sortavalan välillä.

1800-luvun lopulla tila oli jo Voutilaisen suvun hallussa. Suvun huomattavin edustaja oli kunnallislautakunnan esimies August Voutilainen. Voutilaisten aikana rakennettiin uusi asuinrakennus, joka valmistui vuonna 1900. Voutilaisten jälkeen omistajiksi tulivat Riukulat.

Tilan pinta-ala oli alun perin lähes 700 ha. Sotien jälkeen siitä erotettiin 15 uutta tilaa siirtolaisten ja rintamamiesperheiden käyttöön.

Päätilan osti vuonna 1945 Heikki Saikkonen. Asuinrakennus oli monien asukkaiden jäljiltä niin huonokuntoinen, että uusi omistaja katsoi aiheelliseksi rakentaa uuden asuinrakennuksen tien toiselle puolelle. Se valmistui vuonna 1953. Ratkaisu osoittautui myöhemmin kyläläisten kannalta varsin viisaaksi, kun väen lisääntyessä tarvittiin kouluhuoneistoa Muskon lapsille.

Heikki on kertonut 1960-luvulla lehtihaastattelussa kaivanneensa kovasti Laatokan rantamien vehmaita kotimaisemia. Muskon tilan maat ovat kuivaa kangasmaastoa ja aivan toisenlaiset viljellä. Tämäkin hovi on noussut kovalla työllä uuteen kukoistukseen.

Saikkoset viljelevät tilaansa jo kolmannessa polvessa. Heikin jälkeen isännyys siirtyi Paavo Saikkosen nimiin. Hänen aikanaan jatkettiin maidontuotantoa, mutta Juha-pojan kaudella tuotantosuunta vaihtui sikatalouteen ja tilalla toimii nykyaikainen kasvatussikala.

Muskon entinen koulurakennus

Monet aikoinaan tilasta erotetut pelto-alat ovat viljelijöiden ikääntymisen ja jatkajien puutteen vuoksi palanneet takaisin hovin nykyiselle omistajalle, Juha Saikkoselle.

Vanhan koulurakennuksen tuhouduttua tulipalossa on paikalle kohonnut Paavo Saikkosen uusi omakotitalo.

© Marketta Karhu (2004 - 2006)

© Kaurilan Erä & Kaurila-Muskon Kyläyhdistys