KAURILA-MUSKON KYLÄSIVUT

Kaurila-Muskon neljä vuosisataa

Sivistyksen leviäminen

Ryhmä 50-luvun pyhäkoululaisia kaitsijoineen

Vuonna 1859 Tohmajärvelle perustettiin pyhäkoulut kahdeksaan kylään. Opettajina toimivat kristillismieliset ja lukutaitoiset talolliset. Kaurilassa tehtävää hoitamaan valittiin Mikko Simonen. 1860-luvulla kiertokoulut toimivat jo pitäjän joka kylässä.

Kristillishenkinen lasten pyhäkoulutoiminta jatkui Muskon kylällä aina 80-luvulle saakka, jonka jälkeen se hiljalleen hiipui muiden aktiviteettien vallattua alaa. Yhtenä viimeisistä pyhäkoulun opettajista muistetaan Jenny Vornanen.

Kaurilan kansakoulu

3.10.1898 oli suuri päivä Kaurilan historiassa. Uusi kansakoulu oli kohonnut aseman lähellä sijaitsevalle mäelle ja aloitti toimintansa. Monin paikoin koulut aloittivat toimintansa jonkun isokokoisen talon tiloissa, mutta kylässämme oltiin edelläkävijöitä tässäkin asiassa ja päädyttiin oman koulurakennuksen rakentamiseen.

Vuoden 1897 kuntakokouksessa Pitäjäntuvalla Simo Varonen oli ilmoittanut lahjoittavansa koululle lainmukaisen koulutontin aseman läheisyydestä kuin myös vanhan kartanon poissiirrettäväksi. Kauppahinta oli 650 mk ja siirto 300 mk. Talollinen Mikko Simonen otti koulun rakennusurakan suorittaakseen ja se tuli maksamaan 7000 markkaa. Kivijalan kivet (trondjaniittia) päätettiin louhia Petravaaran louhokselta.

Oppilaita ilmoittautui alussa noin neljäkymmentä, useat pitkienkin matkojen takaa. Heitä tuli Petravaarasta, Peijonniemestä, Patsolasta, Muskosta ja Uudestakylästä. Koulunkäynti oli tuolloin vielä vapaaehtoista.

Monesta perheestä vain nuoremmat lapset pääsivät kansakouluun, vanhemmat sisarukset saivat tyytyä kiertokoulun tai kotiopetuksen tuomaan luku- ja laskutaitoon. Joidenkin vanhempien mielestä koulu vain vieroittaisi lapset työnteosta, eivätkä he siten olleet kovin innokkaita lähettämään lapsiaan opintielle.

Ensimmäisten oppilaitten piti olla kymmenvuotiaita ja lukutaitoisia. Lukutaito oli hankittu kiertokoulussa tai kotiopettajan opetuksessa. Ainakin Ellilän ja Muskon hoveissa on ollut kotiopetusta. Muskon hovissa Siiri Voutilaisen kerrotaan opettaneen lähitalojen poikia lukemaan. Oppikirjoina olivat olleet mm. Maamme kirja ja Vänrikki Stoolin tarinat.

Kaurilan vanha kansakoulu talvella 2004

Kaurilan koulun opettajat

Ensimmäiseksi opettajaksi uuteen kansakouluun valittiin peijonniemeläinen Hanna Tietäväinen, kirjailija Maiju Lassilan (Algot Tietäväinen) sisar.

Parin vuoden kuluttua opettajaksi tuli Pekka Puhakka. Hänen aikanaan pantiin alulle nuorisoseura, kuorolaulua ja lainakirjasto. Opettaja Emil Tolonen jatkoi näitä harrastuksia.

Vuonna 1907 oppilasmäärä oli jo kasvanut niin suureksi, että tarvittiin toinenkin opettaja. Opettajiksi valittiinkin mielellään aviopareja, kuten Viivi (o.s. Solehmainen) ja Oiva Teljo.

Olga ja Jalmari Mikkolan aikana perustettiin ensimmäinen urheiluseura "Ponteva", joka aloitti toimintansa koulun suojissa vuonna 1915.

Kaikki opettajat olivat innokkaita kehittämään kylän liikunta- ja harrastustoimintaa.

Koululiikuntaa ei alussa juuri arvostettu. Vuosisadan alussa eräs opettaja pyysi koulun johtokunnalta varoja potkupallon ostoon. Siihen ei suostuttu ja niinpä opettaja järjesti lasten kanssa ohjelmalliset Lasten Iltamat, joihin kutsuttiin vanhemmat ja kylän väkeä. Tuotolla saatiin kaksi potkupalloa, toinen yläluokkalaisille ja toinen alaluokkalaisille.

Vuonna 1919 opettajaksi valittiin Tohmajärven kanttorin Kaarlo Löfmanin poika, Ilmari Löfman. Hän oli itsekin Kaurilan kansakoulun kasvatteja. Toiseksi opettajaksi valittiin Heinolan seminaarista juuri valmistunut Fanni Falck. Heistäkin tuli tällä koululla aviopari. Löfman-nimi muutettiin vuonna 1933 Leistolaksi.

Ilmari Leistolan kuoltua v. 1943, Fanni Leistola sai siirron yläkoulun opettajaksi ja heidän Eini-tyttärestään (myöh. Parkkulainen), tuli alakoulun opettaja.

Fanni toimi virassaan eläkeikään saakka. Hänen jälkeensä yläluokan opettajina toimivat Esa Räsänen, Pertti Seljarinne, Osmo Leppänen ja Yrjö Länsirinne.

Oppivelvollisuus

Vuonna 1921 astui voimaan oppivelvollisuuslaki ja sen jälkeen oppilaiden ikä vaihteli 6 - 18 ikävuoden välillä. Uuden koulupiiriasetuksen mukaan oppilaiden koulumatka sai olla enintään 5 kilometriä. Jos kylästä löytyi vähintään 30 oppivelvollisuusikäistä, oli ryhdyttävä puuhaamaan kylälle omaa opinahjoa. Niin naapurikylistä kouluun tulleet pitkämatkalaiset saivat myöhemmin omat kyläkoulunsa.

Koulun oppilaille saatiin jaettavaksi pieniä stipendejä. Vanhin lienee Aleksanteri II:n rahastosta stipendin saanut oppilas Juho Lonkainen, josta tuli sittemmin lehtimies ja eduskuntamies (kansanedustaja). Stipendejä annettiin oppilaille myös Ilmari ja Fanni Leistolan muistorahastosta sekä oppilas Mimmi Juurisen (o.s. Simonen) rahastosta.

Vuonna 1973 tuli peruskoulu Tohmajärvelle ja sinä keväänä laulettiin Suvivirsi viimeisen kerran Kaurilan koulun kevätjuhlassa. Eini Parkkulainen oppilaineen jatkoi koulutyötään syksyllä Peijonniemen ala-asteella. Sieltä oppilaat siirtyivät Tohmajärven yläasteelle ja edelleen lukioon tai ammatillisiin oppilaitoksiin.

Kaurilan koulumuseo

Koululla syntyneenä ja kasvaneena Eini oli niin vahvasti juurtunut koulun mäelle, että puuhasi koulutaloon muistoksi jälkipolville koulumuseon.

Opettajanpöytä tarvikkeineen Kaurilan koulumuseossa

Tuskinpa hän silloin vielä osasi aavistaa koulumaailmassa edessä olevaa tekniikan voittokulkua tietokoneineen. Museolla onkin vuosi vuodelta yhä suurempi merkitys linkkinä koululaitoksen historiaan. Koulumuseo avattiin yleisölle vuonna 1983 ja se on yhä toiminnassa.

Kaurilan koulun opeilla ovat maailmalle lähteneet mm. Suomen naishiihdon legenda, Siiri "Äitee" Rantanen (o.s. Lintunen), pianotaiteilija, professori Tarmo Huovinen sekä eversti Kalevi Usva. Hänen kunniakseen on nykyään tohmajärveläinen viulutaiteilija Kari Luukkonen armeijassa ollessaan säveltänyt Usvan tiellä-marssin.

Koululaisten ruokailu ensimmäisinä vuosina

Koululaisten varustukset olivat alkuaikoina varsin puutteellisia.

Ensimmäiset oppilaat nauttivat ruokatunnilla vain omia eväitään. Talvella maitopullo laitettiin villasukan sisälle reppuun, ettei maito jäätyisi matkalla. Eväspalasia sulateltiin uunin lämmössä.

Eräänä pakkastalvena 1900-luvun alussa radan varrella asunut läkkiseppä takoi oppilaille peltituoppeja. Varat näihinkin hankittiin opettajan ja oppilaiden järjestämällä Lasten Iltamat- nimisellä tilaisuudella. Opettajan kotiapulainen keitti ruokatunnilla vettä ja laittoi teetä. Sokerit piti tuoda kotoa ja jopa maistuivat eväät hyvälle kuuman teen kanssa.

Koulukeittola aloitti toimintansa vuonna 1945. Aluksi tarjottiin ns. "lusikkaruokaa", keittoja, puuroja ja velliä. Käsityötunnilla ommeltiin vohvelikankaasta ruokaliinat pulpettien suojaksi.

Sodan jälkeen saatiin "Amerikan lahjana" kalanmaksaöljykuuri. Oppilaat laitettiin jonoon ja jokainen sai vuorollaan lusikallisen tuota ihmelääkettä.

Koulumatkat ja vaatetus 1900-luvun alussa

Lämpimillä säillä kuljettiin kouluun paljain jaloin. Kumisaappaita ei vielä vuosisadan alkupuolella ollut, vaan suutari teki lapikkaita, joita lankattiin ja rasvattiin, kun ne kovettuivat. Pakkasella laitettiin paperia kenkiin ja villasukat kengän päälle lämmikkeeksi.

Vaatteet valmistettiin kotona, usein pienennettiin toisten vanhoista. Reputkin ommeltiin vaikka äidin vanhasta hameesta, jos ei muuta kangasta ollut. Lampaista saatiin villaa, josta valmistettiin lankaa sukkiin ja lapasiin.

Koulumatkat olivat monilla oppilailla pitkiä. Matka taittui jalan ja talvella suksella. Nekin valmistettiin kotona. Vain joillakin aikuisilla oli polkupyöriä, mutta ne eivät joutaneet koululaisten käyttöön.

Koulumatkan lyhentämiseksi käytettiin oikopolkuja, jotka enimmäkseen kulkivat metsän läpi. Saatettiinpa oikaista naapurin lehmähaankin läpi, vaikka lehmät ja niiden joukossa ollut sonni pelottivat. Iloisena otettiin vastaan hevoskyydit, jos joku naapuri sattui menemään sopivaan aikaan asioille ja pyysi kyytiin.

Kaupat sijaitsivat koulun lähellä ja niinpä koululaisten tehtäviin kuului usein kauppaostosten tuominen. Kotiin ostettiin mm. kahvia, sokeria, silliä, ryynejä ja talvella paloöljyä.

Koulupäivä ennen vanhaan

näkymä entisöityyn luokkahuoneeseen, taustalla mm. helmitaulu ja kartta

Koulupäivät aloitettiin ja päätettiin hartaudella. Tunnilla istuttiin selkä suorana, viitattiin nätisti ja noustiin reippaasti vastaamaan.

Ensimmäisillä oppilailla ei ollut kirjoja eikä vihkoja. Opetusvälineinä käytettiin kuvatauluja, joiden avulla opittiin tunnistamaan kasveja ja eläimiä. Niistä nähtiin myös minkä näköisiä erirotuiset ihmiset ovat. Uskonnon ja historian tunneillekin oli omat kuvataulunsa. Ensimmäisiin oppikirjoihin ei vielä painettu kuvia niiden kalleuden vuoksi, vaan taulut tukivat opetusta.

Kirjoittamista harjoiteltiin liidulla pienille, mustille rihvelitauluille. Laskemaan opittiin helmitaulun avulla. Kirjojen saamisen jälkeen ulkoläksyjä annettiin paljon mm. uskonnosta ja maantiedosta.

Kuri oli koulussa kova. Arestit ja nurkassa seisottaminen olivat yleisiä rangaistusmenetelmiä. Jotkut opettajat käyttivät ahkerasti karttakeppiä ruumiillisen kurituksen välineenä, joitakin oppilaita pölläyteltiin tukasta. Syitä rangaistuksiin löytyi monia. Esimerkiksi jos puhutteli opettajaa etunimeltä, saattoi joutua nurkkaan häpeämään.

Siivoojaa ja talonmiestä ei kouluissa ennen vanhaan ollut, vaan vanhemmat oppilaat hoitelivat koulun lämmittämisenkin. Pojat kantoivat puita ja nostivat kaivosta vettä yläluokan tytöille, jotka siivosivat vuorotellen luokat.

Muskon koulu

Väkiluvun kasvettua siirtolais- ja rintamamiesasutuksen myötä Muskossa, se erotettiin omaksi koulupiirikseen. Sopiva luokkahuone löytyi Muskon hovista.

Koulu aloitti vuonna 1949 ns. "supistettuna kouluna". Ensimmäisen ja toisen luokan oppilaat kävivät koulua 1-2 viikkoa syksyllä ja keväällä ja sitten siirtyivät normaaliin koulutahtiin.

Ensimmäisenä opettajana toimi Elina Takkinen (nyk. Luukkainen). Muita opettajia olivat mm. Mirja Tirkkonen, Hilkka Räty, Veikko Kojo, myöh. Värtsilässä pappina toiminut Heikki Tukiainen sekä Kerttu Arpiainen. Hänen aikanaan koulu muuttui kaksiopettajaiseksi.

Muskon koululle johti Liisa Ihatsunkin tie, mutta varsin pian nuori opettajatar huomasi tien toisella puolella asuvan nuoren miehen ja siirtyi Saikkosen Paavon emännäksi.

Ryhmä Muskon koululaisia 50-luvulta

Myös Muskon koulun opettajat olivat todellisia "kansankynttilöitä". Saatuaan koulutyön käyntiin, he alkoivat osallistua kylän henkiseen kehittämiseen. Silloin oli tapahtumia tuon tuostakin kyläläisten iloksi. Martat ja opintokerholaiset järjestivät yhdessä Kalevalajuhlia, kevät-, joulu-, ja vieläpä mämmijuhliakin.

Näytelmäharrastus oli suosiossa. Ennätys lienee joulujuhla, jossa oli viisi näytelmää. Opettajat ohjasivat myös siihen aikaan suosittuja kansantanhuja ja kuorolaulua.

20.5.1966 oli Muskon historiassa synkkä päivä. Salama sytytti koulurakennuksen palamaan ja se tuhoutui perustuksiaan myöten. Viimeiset opettajat koululla olivat Aili Vaartamo ja Heikki Hietarinta.

Koulun palo lamaannutti kyläläisten vilkkaan harrastustoiminnan, koska ei ollut paikkaa, jonne kokoontua. Mm. marttatoiminta lamaantui täysin kolmeksi vuodeksi, kunnes pikkuhiljaa saatiin uutta intoa ja alettiin kokoontua vuorotellen marttojen kodeissa.

Televisio

Samaan aikaan sattui myös TV-vastaanottimien leviäminen koteihin. Niinpä monet jäivät mieluummin kotiin katsomaan valmista viihdettä kuin lähtivät tekemään sitä.

Ensimmäisten televisioiden omistajilla riitti vieraita illasta iltaan, kun naapurit kokoontuivat seuraamaan maailman tapahtumia ja huviohjelmia kuvaruudun ääreen. Kerrotaan, että joskus saattoi olla jopa parikymmentä vierasta kerrallaan ihmettelemässä maailman menoa.

Ennen pitkää huomattiin kuitenkin television lamaannuttava vaikutus ihmisten harrastuksiin ja seuraelämään. Yleiset ohjelmalliset tilaisuudet eivät enää saaneet väkeä liikkeelle takavuosien tapaan ja järjestäjienkin into alkoi hiipua.

© Marketta Karhu (2004 - 2006)

© Kaurilan Erä & Kaurila-Muskon Kyläyhdistys