KAURILA-MUSKON KYLÄSIVUT

Hyrsyläläisten paluu

Talvisodan päättymisen jälkeen 25.5.1940 Kaurilan kylä sai kokea toisaalta surullisen, toisaalta iloisen päivän.

Surullinen se oli siksi, että Hyrsylän mutkaan jääneet asukkaat olivat joutuneet vangiksi Venäjälle ja joutuneet olemaan suurissa kärsimyksissä koko ankaran talvisodan ajan. He eivät olleet ehtineet pois sodan jaloista ja heidät oli siirretty pois kotiseudulta kauemmaksi Venäjälle.

Iloinen päivä se oli siksi, että heidät palautettiin nyt Suomeen. Hyrsyläläisten luovutus tapahtui Värtsilän ja Kaurilan välimaastossa rautatien ja maantien kulkiessa vierekkäin.

"Pääsinpäs pois, pääsinpäs pois!"

Näkymä vanhan männyn vierestä Karjalan radalle

Vastaanottopaikka oli rakennettu rautatien varteen maantien viereen. Niiralan rautatie asemaa ei vielä tuolloin ollut ja lähin asema oli Kaurila. Venäläisten ja suomalaisten yhteinen virkapaikka oli sen suoran alkupäässä, joka aukeaa nyt rajapuomille. Siviiliväestöä ei paikalla ollut eikä Kaurilastakaan kukaan saanut sinne mennä, mutta myöhemmin illalla muonituksessa olevat lotat, kaksi kerrallaan, saivat suomalaisten virkailijoiden mukana pistäytyä katsomassa luovutuspaikalla.

Oma kokemukseni tästä oli järkyttävä. Radalla seisoi pitkä venäläinen umpivaunuja eli "härkävaunuja" vetävä juna. Yhden vaunun ovi oli kerrallaan auki ja siitä vaunullinen ihmisiä päästettiin ulos, aikuisia, lapsia ja vanhuksia.

Nyt heidän piti mennä ensin venäläisen pöydän eteen antamaan henkilötiedot ja siirtyä sitten suomalaisten pöydän luo. Kun henkilötiedot oli saatu, saivat he siirtyä odottamaan seuraavia. Suomalaiset olivat laittaneet viileän illan odottamista varten nuotion ja sinne nämä ihmispoloiset heti kiirehtivät.

Siinä tapahtui monta liikuttavaa tapausta. Eräs vanhus lankesi polvilleen koivun juurelle, teki ristinmerkin ja kumartui maahan. Sen hän teki kolme kertaa kyynelten valuessa poskille. Eräs juoksi hyppien nuotion ääreen ilosta huutaen: "Pääsinpäs pois, pääsinpäs pois!"

Firman talon kenttäkeittiöllä

Kun sitten auto täyttyi, kuljetettiin ihmiset Kaurilan aseman vastapäätä olevalle ns. "Firman talon" alueelle. Siellä oltiin heitä vastaanottamassa. Kenttäkeittiössä kiehui ruokaa, kuumaa vettä, oli varattu peseytymispaikat, lämpimiä vaatteita tarvitseville, terveyshenkilökuntaa. Lotat, suojeluskuntalaiset, rajavartijat, sotilaat, kaikki palvelivat ja auttoivat hyrsyläläisiä.

Asemalla odotti pitkä henkilöjuna, jonne heidät sitten saatettiin. Nyt heillä oli lämpimät vaunut ja jokaisessa vaunussa oli lääkintähenkilöitä. Kuitenkin moniin rasituksiin ja sairauksiin kuoli matkalla heikkoja vanhuksia ja pieniä vauvoja, joille ei ollut vankeudessa sopivaa ruokaa.

Itse koin tämän heidän hädän ruoasta selvästi hoitaessani erästä vanhaa mummoa. Hän ei pystynyt itse syömään vaan istui vain penkillä kädet velttoina sylissä ja hoki: "Leipä loppuu, leipä loppuu, ei oo lapsille leipää". Yritin jutella ja syöttää häntä ja kerroin: "Nyt olette Suomessa ja ruoka ei lopu". Mutta hän ei ymmärtänyt sitä. Muutama lusikallinen lämmintä keittoa hädin tuskin meni suuhun. Jälkeenpäin kerrottiin, että matkalla oli joku vanhus kuollut, lieneekö ollut vaikka hän.

Pikkulotta Eeva

Entisen firman talon maakellarin suuaukko.

Firman talon kellarissa lepäsi kaksi kuollutta matkalaista. Kun sisareni Eeva juoksi kellariin jotain hakeakseen, hän ihmetteli, ovatpa nämä matkalaiset todella väsyneitä, kun ovat tulleet kellariinkin nukkumaan. Ei Eeva tiennyt, että he olivatkin vainajia. Eeva toimi juoksutyttönä niin kuin monet muutkin kaurilalaiset pikkulotat.

Eivät nämäkään muistot koskaan unohdu kenenkään paikalla olleen mielestä. Se oli iloista nähdä, kun lapset jo juoksentelivat virkistyneinä ympäri pihan ja mielellään olisivat syöneet enemmän kuin oli lupa antaa. Sekin oli heidän parhaakseen, etteivät olisi sairastuneet.

Nauru ja itku liikutti herkän karjalaisväestön mieliä. Suomi oli heille rakas kotimaa.

© Eini Parkkulainen

(Otsikot, kursivoinnit ja kuvat lisätty 2006)

© Kaurilan Erä & Kaurila-Muskon Kyläyhdistys